Ensimmäisen Viron itsenäisyyden aikana aitoissa säilytettiin viljaa ja muuta varastoa, kesäisin yhdessä aitoista nukkuivat tytöt, jotka olivat kesällä maantilalla kesätöissä. Tarjoamme Aadun matkailumaatilan vieraille mahdollisuutta muistuttaa entisaikaisten yöjalassa kävijöiden romantiikasta. Kamarit ovat kalustettu vanhanaikaisessa tyylissä, mutta aittaan ovat rakennettu olennaisesti tärkeät asiat – suihku, WC ja tietysti ikkunat. Aitta on 34 m pitkä, yhdessä päässä on keittiö ja ruokailuhuone, jossa on myös takka (56 m2); toisessa päässä on alakerroksessa olohuone ja pieni keittiö (22 m2), WC ja suihkuhuone, yläkerroksessa kaksi makuuhuonetta, yhdellä on myös parveke; keskellä taloa on kolme kamaria, joilla ovat omat sisäänkäytävät. Viidessä huoneessa saa yhteensä majoittaa eniten 16 ihmistä. Talossa on käytetty luonnonystävällisiä rakennusaineita, suurimmaksi osaksi puuta ja luonnollisia kivejä, kamareissa ovat vielä vanhat hirsiseinät. Aadun matkailumaatila sijaitsee Saarenmaalla Vättan niemen kärjessä kauniilla katajapellolla meren lähellä. Jos etsit hiljaista, erillä olevaa ja omalaatuista paikkaa, jossa saa levätä meluisesta kaupunginelämästä, herätä aamulla lintujen laulun säestyksellä, nauttia ystävien kanssa miellyttävästä saarenmaalaisesta kesästä – tämä onkin oikea paikka. Vieraamme viettävät aikaansa nuotion viressä, keinuvat kyläkeinulla, viihtyvät saunassa, pelaavat palloa, kävelevät meren rannalla, ottavat aurinkokylpyjä, retkeilevät polkupyrillä tai kävellen, vierailevat Kuressaaren turistikohteissa tai viihdepaikoissa (talostamme ainoastaan 17 km) tai matkustavat ympäri Saarenmaata. Lapsille on hiekkalaatikko, leikkimaja ja pieni keinu.
- Aadun matkailumaatila on arvioitu.
- Vuonna 1999 maatilamme sai Saaren maaherran kunniakirjan kuin yksi erittäin hyvin kunnostettu tila.
|